Tulevat tapahtumat



17.3.2018 Erikoisnäyttely 2018, Rasspecialen 2018. Vuosikokous pidetään erikoisnäyttelyn jälkeen.

Skipittelyt kerran kuukaudessa Pääkaupunkiseudulla ja Turussa.
Lisätietoja alueellinen toiminta välilehdellä.

Ajankohtaista


Pentuja myynnissä sekä astutusilmoitus pentuvälitysosiossa


Jalostusuroslistalla uusia uroksia

Satunnainen kuva

   

SCHIPPERKEN ROTUESITTELY JA HISTORIAA

Schipperke, tai ”pieni, musta paholainen”, kuten sitä usein nimitetään, on uskollinen, pieni vahtikoira, aina liikkuvainen ja väsymätön, täynnä kyltymätöntä uteliaisuutta. Ulkonäöltään schipperke on musta, pieni, vanttera koira. Osa yksilöistä syntyy töpöhäntäisinä, suurin osa kuitenkin pitkällä, selän päälle kiertyvällä hännällä varustettuna. Schipperke kuuluu typistettäviin rotuihin vielä niissä maissa, joissa toimenpidettä ei ole kielletty lailla. Sillä on runsas turkki, josta erottuu röyhelömäinen kaulus ja reisien takasivuille kääntyvät housut. Rodun rekisteröintimäärät Suomessa ovat ajalta 1988 - 2015 olleet noin 40-170 pentua vuodessa. Nykyään tasaisesti lähempänä 150.

REKISTERÖINNIT VUOSINA 1988 - 2015

1988

1989

1990

1991

1992

1993

1994

1995

1996

1997

39

36

48

54

51

84

46

79

68

49

1998

1999

2000

2001

2002

2003

2004

2005

2006

2007

66

98

65

101

91

84

105

108

95

144

2008

 2009

2010

 2011

 2012

 2013

 2014

 2015

 2016

 

140

 175

159

 154

 120

 124

 102

 103

 117

 

 

 et.jpgKuva Jari Nevalainen

Schipperke on yksi sisukkaimmista pienistä koirista. Se on yhtälailla kotonaan juoksentelemassa pitkin ja poikin niittyjä kuin loikoilemassa pienessä kaupunkihuoneistossa. Vaikka schipperke on kooltaan pieni, sitä ei milloinkaan saa rinnastaa leluun. Saadessaan tehtäväkseen perheensä tai sen omaisuuden vartioimisen, sen koko ei aseta sille rajoituksia.

Perusolemukseltaan schipperke on siis vahtikoira. Se kiintyy lujasti omistajiinsa ja on epäluuloinen vieraita kohtaan. Schipperke kaipaa toimintaa ja virikkeitä eli se soveltuu hyvin esim. agility- tai TOKO-koiraksi. Rodun hajuaisti on erityisen terävä ja koiraa onkin menestyksellisesti käytetty kaniinien ja pesukarhujen metsästyksessä. Schipperket ovat myös hyviä pyydystämään jyrsijöitä. Pyydystys tapahtuu härnäämällä, samaan tapaan kuin terriereillä.

Luonteenpiirteet

Schipperket ovat eloisia ja touhukkaita. Älykkyydeltään isojen paimenkoirien vertaisina ne oppivat nopeasti. Ne ovat aina innostuneita perheensä miellyttämisestä ollen silti itsenäisiä. Ne ovat tavattoman kiinnostuneita kotitöistä ja suljetut ovet harmittavat niitä. Jotkut schipperket osaavat vilkuttaa etutassuillaan preeriakoirien tapaan. Synnynnäisinä älykköinä ne huomaavatkin pian ettei tämä temppu pelkästään herätä ihastusta, vaan on myös oiva apu makupalojen hankinnassa. 

Pennun ja nuoren koiran kotikasvatus on tehtävä huolella vaikka ei suunnittelisikaan sille minkäänlaista kilpailu-uraa. Koira ei siis pienestä koostaan huolimatta ole pelkkä sylipuudeli vaan siltä löytyy myös voimakas oma tahto. Schipperkeä ei saa päästää perheen (eli lauman) johtajaksi vaan sen on tiedettävä rajansa. Tähän päästään määrätietoisella ja ymmärtäväisellä kasvatuksella.  

Schipperke vetää tarkan rajan pitämänsä ja ei-pitämänsä välille. Se omistautuu ja uhrautuu perheelleen mieltäen itsensä täysivaltaiseksi jäseneksi. Keskivertoschipperke on aidon kiintynyt lapsiin ja suhtautuu ilolla vieraaseenkin lapseen mutta epäilevästi outoon aikuiseen. Schipperke on mieltynyt autokyytiin ja onkin osoittautunut verrattomaksi matkakumppaniksi. Sen mielestä auto on ”kultainen vaunu”, jota tulee suojella mihin hintaan hyvänsä. Jälleen sillä on hyvä syy katsahtaa vihaisesti mahdollisiin tunkeilijoihin. Schipperket näyttävät olevan myös erityisen kiintyneitä hevosiin tullen usein läheisiksi ystäviksi näiden ylisuurten kumppaneiden kanssa. Tasapainoisen luonteensa ja hyvän itsetuntonsa ansiosta rodun edustajat pärjäävät myös hyvin itseään suurempien koirien kanssa. Schipperkejä näkeekin usein esim. belgianpaimenkoiraharrastajilla.

Historiaa

Schipperkejen alkuperä juontaa vuosisatojen taakse Belgian flaamilaisiin provinsseihin. Varhaisin maininta on munkki Wenclasin muistiinpanoissa 1400-luvulta. Nykyisin rodun uskotaan kehittyneen alkukantaisesta belgialaisesta lammaskoirasta, joka ei kuitenkaan ole nykyään tuntemamme belgianpaimenkoira vaan tätä pienempi lampaita paimentanut koira. 

Alkujaan Belgian maakuntien kauppiaat ja kanaalilaivurit pitivät schipperkejä seura ja vahtikoirina. Schipperke – nimi johtuu eräästä flaaminkielisestä sanasta, joka tarkoittaa ”pikku kipparia”. Rotu tunnettiin tuolloin pääosin työtehtävästään proomuilla. Yleisesti myös uskotaan, että laivurit olisivat alun perin vastuussa schipperkejen häntien katkomisesta.
 
Nämä pienet koirat nauttivat suuresta suosiosta jo vuona 1640, jolloin Brysselin kauppiaat järjestivät rodun ensimmäisen näyttelyn. Ensimmäinen puhdasrotuinen schipperke rekisteröitiin Belgiassa vuonna 1882. Vuonna 1885 Belgian kuningatar Henriette otti schipperken lemmikikseen tehden rodusta samalla suunnattoman suositun. Pienten, mustien koirien kysyntä levisi pian myös Englantiin. Englantilaiset vierailijat veivät mielellään kotimaahansa tuliaisiksi pieniä koiria, joilla oli huomiota herättävä ulkomuoto. Omituista olikin se, että schipperken äkillinen suosio Englannissa aiheutti rodun kadon Belgiassa.  

1800-luvun lopulla muutamat tunnetuimmat belgialaiset kasvattajat perustivat klubin nopeasti vähenevän rodun säilyttämiseksi. Samoihin aikoihin huomattiin myös että schipperkejä oli useaa erilaista tyyppiä ja yhteisestä rotumääritelmästä piti sopia. Vakiintui kaksi erilaista painoluokkaa:
  • suuremmat, korkeintaan 20 naulaa (~9,072 kg)
  • pienemmät, alle 12 naulaa (~5,443 kg)

Nykyinen amerikkalainen standardi hyväksyy vain alle 18 naulan (~8,165 kg) painoiset koirat. Englannin Kennel Clubin standardit ovat 12-16 naulaa (~5,4 – 7,3 kg). Suomen Kennelliiton rotumääritelmässä koiran vähimmäispainoksi on määritelty 3 kg ja enimmäispainoksi 9 kg. Amerikan nykyinen määritelmä perustuu Belgian rotumääritelmään ja niinpä lyhytrunkoiset, tiheä- ja runsasturkkiset schipperket ovat siellä toivotuimpia.

image004.jpg
Kuva 2. CH Tac (Rippo x Miss), om. Monsieur Ernest Robert (des Lutins Noirs), kuva vuodelta 1922

Schipperke Yhdysvalloissa

Schipperkejä on ollut Amerikassa noin vuosisadan ajan – tai oikeastaan niin kauan kun rotu yleensäkään on ollut hyväksyttynä. Mr. Walter Comstock Rhode Islandilta toi maahan ensimmäiset koirat, uroksen ja nartun vuonna 1889, eli juuri samoihin aikoihin kun tieto schipperkejen suursuosiosta Englannissa tavoitti Amerikan mantereen. Melkoinen määrä huonojakin belgialaisia schipperkejä löysi tiensä Amerikkaan ja tämä yhdistettynä erottelemattomaan jalostustyöhön lannisti harrastajat. Schipperkeinnostus lakkasi yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin. Varhaisina Ensimmäisen Maailmansodan alkupäivinä muutamat rodun kasvattajat kokoontuivat ja päättivät jatkaa rodun ylläpitämistä vaikkakin muutamat noina aikoina otetut kuvat kertovat, ettei laatu ollut kovinkaan hyvä. 

1920-luvulla muuan neiti F. Isabel Ormiston kiinnostui schipperkeistä. Hän oli tyytymätön U.S.A.:ssa kasvatettuihin schipperkeihin joten hän matkusti Belgiaan perehtyäkseen rotuun läpikotaisin. Hän valitsi ensimmäiseksi koirakseen Flore de Weeweyde – nimisen nartun ja palasi vuoden päästä Belgiaan hankkiakseen itselleen myös uroksen, Max de Weeweyden. Maxista tuli myöhemmin ensimmäinen Kelso – kennelin valioista. Nämä kaksi schipperkeä ovat olleet perustana niin Kelso – kennelin kuin monien muidenkin kennelien risteytyslinjoille. Suurin osa Amerikan schipperkelinjoista polveutuu suoraan Maxista ja Floresta. Kelso – kennelin kuuluisin valio Maroufke of Kelso, on tunnettu historian upeimpana schipperkenä. Sillä oli 50 ROP:ia ja se oli 30 valion isä. Neiti Ormston jatkoi työtään kuolemaansa saakka ja hänen työnsä vaikutus rodun jalostuksessa oli merkittävä. Kelso – kennelistä tuli esikuva menestyksekkäälle kasvatustyölle ja käytännössä kaikkien tämän päivän amerikkalaisten schiperkejen sukutauluista löytyy Kelso – kennelin koiria.
  
Schipperke Club of America perustettiin vuonna 1929 ja rotumääritelmä lainattiin tällöin suoraan Belgiasta. Tarkistus määritelmään tehtiin vuonna 1935 painottamaan runsasta turkkia ja selvää kaulusta, samalla otettiin käyttöön myös painoraja. Schipperke Clubin perustamista seuranneina vuosina rodun suosio kasvoi vakaasti. Uusia kenneleitä perustettiin, koirien laatu parani ja niitä tuotiin entistä enemmän näyttelyihin arvosteltavaksi. 

Schipperke Englannissa

Aikoina jolloin jalostusvaikeudet sävyttivät vuosia Amerikassa, myös Englannissa oli ongelmia kasvatuksen saralla. Vuonna 1896 käytiin lyhyt kahakka koskien häntien typistystä mutta häly laantui kun typistyksen inhimmillinen tekotapa pystyttiin todistamaan.

Molemmat Maailmansodat olivat kriisien aikaa myös schipperkekasvattajille ja –harrastajille. Ruuan niukkuus ja säännöstely saivat kenneltoiminnan loppumaan lähes kokonaan. Vaikeista ajoista kuitenkin toivuttiin ja schipperkejen määrä ja laatu kääntyivät nousuun.

Schipperke muissa maissa

Suosion ollessa huipussaan Amerikassa ja Englannissa, rotu riutui kotimaassaan Belgiassa, missä enää muutama kasvattaja jatkoi aktiivista työtään rodun parissa. Ranskassa schipperke nautti suurta suosiota vuosina ennen Toista Maailmansotaa, mutta menetti sielläkin mittavasti suosiotaan sotavuosina. Hollannissa, Saksassa ja Italiassa on jonkin verran suppeaa kasvatustyötä. Amerikan ja Englannin ohella schipperkejä on eniten Etelä-Afrikassa. Useat asialle omistautuneet kasvattajat ja harrastajat ovat saaneet rodun kukoistamaan ja nykyään schipperkellä on kunnia olla yksi suosituimmista roduista Etelä-Afrikassa. Kanadassa tapahtuu jatkuvaa edistystä, samoin Etelä-Amerikan monissa valtioissa. Näyttääkin siltä että belgialainen ”pieni, musta paholainen” jatkaa tunnetuksi tulemistaan yhä useammassa maassa. Missä se sitten asustaakin, sillä riittää puuhaa esitellessään taitojaan vahtikoirana, jyrsijöiden hävittäjänä, agilitykoirana ja perheensä ylimpänä ystävänä. 
 
image006.jpg
Kuva 3. Ch. Little Norway´s Isto (CH Lilleskipper x CH Little Norway´s Nitouche),
kasv. Reidar & Kristen Hauje (DK) / om. H. Orbekk & J.C. Pedersen (Norja)

Schipperke nykyään

Mitä enemmän schipperkejä esitetään erilaisissa näyttelyissä, sitä parempi todistus se on hyvästä kasvatustyöstä. Rodun monipuolisuus on tavattoman suuri etu. Schipperke tunnetaan elinvoimaisuudestaan ja siinä yhdistyvät suuren koiran henkiset ominaisuudet pieneen, kätevään kokoon ja rakastettavaan luonteeseen.

Schipperkekenneleitä tulee ja menee mutta monet niistä jättävät jälkensä rotuun. Vastuuntuntoiset kennelit ja yksittäiset kasvattajat mahdollistavat huolellista jalostusohjelmaa noudattaessaan yhä suuremman määrän yhä tyypillisempiä schipperkejä harrastajien koteihin. Mahdottoman persoonallinen, pieni, musta koira viehättää yleisöään kaikkialla missä se liikkuukin. Kasvattajien keskuudessa vaikeasti tavoiteltavan, täydellisen schipperken etsintä jatkuu. Tämä tavoite näyttäisi olevan nyt lähempänä kuin koskaan aiemmin schipperken historiassa.
 uusi008.jpg

Kuva 4. Vuoden Näyttelyschipperke 2000: KANS, FIN, S, N & PL MVA, V-99, V-00, EUV-00, PLV-00, PZV-00 Durante Dione (Taikurin Amor x Durante Yppig)
kasv. Pirjo Lehmustola-Franzén, om. Hannele Salonen
  
Lähde: Mrs. Darwin J. Martin: Schipperkes (1991)
Vapaasti suomentanut Virpi Kosola ja Suomen oloihin soveltanut Jenny Oksanen